UNELMISTA TODEKSI
Tajusin jo varhain, että rikas mieli, tahto tehdä uutta ja oman vision toteuttaminen sopii paremmin yrittäjyyden muottiin, kuin rivityöntekijäksi (vaikka lähipiirini oli kovasti eri mieltä uravalinnoistani nuoruudessani). Tahto päästä näyttämään ja toteuttamaan omia unelmiani vei lopulta voiton ja vuosi 2012 toi tullessaan ensikosketuksia yrittäjyyteen kauneusalalla. Vasta kasvuvaiheessa ollut sosiaalinen media tarjosi murto-osan siitä, mitä se nykyään pystyy yrityksille mahdollistamaan (mm. markkinoinnin suhteen) ja nopeasti tuli huomattua, että nuoren yrittäjän rahapussi venyisi tasan tarkkaan itse opetteluun ja jatkuvaan multitäskäämiseen. Nuoresta iästäni huolimatta minulla oli taustalla kattava työkokemus niin myynnin, markkinoinnin, kuin silloisen some- ja blogimaailman koukeroista ja uuden äärellä selvittiin yleensä challenge accepted -logiikalla, mikä jätti taskuun liudan uusia taitoja.
Uuden vuosikymmenen myötä on ollut hyvä katsoa matkaa taaksepäin; koetut vastoinkäymiset, niistä oppiminen, uudet haasteet, kouluttautuminen ja saamani mahdollisuudet ovat kantaneet hedelmää ja tehneet yrittäjyydestä taikasanan, joka mahdollistaa kaikkien hulluimpienkin ideoiden toteuttamisen. Ääneen lausutuista unelmista 2010-luvun alkuvaiheessa kasvoi polku yrittäjyyteen ja vuonna 2022 elätän itseni unelma-ammatissani valokuvaajana, sekä hää- & kauneusalan ammattilaisena.
TUTUSTUTAAN LISÄÄ!
Kuka olen?
Olen äiti, yrittäjä, vaimo ja koiranomistaja - usein juurikin tässä järjestyksessä. Rakastan työtäni valokuvaajana ja olen onnellisessa asemassa siinä, että saan toteuttaa itseäni mielin määrin elantoni eteen.
Hymyäni ei tarvitse kauaa odotella ja hauskuutan sinua mielelläni omilla arjen käänteilläni. Minusta saat myös kuuntelijan, opin mielelläni muiden tarinoiden kautta ja keskustelen kanssasi vaikka tuntikausia - aihe on vapaa!
Olen kunnianhimoinen, tavoitteellinen ja päämäärätietoinen - tupani on Luihuinen, mutta älä tulkitse sitä väärin. Nämä ovat vahvuuksiani, joita käytän mielelläni hyväksi työprojekteissa, sillä haluan tuottaa mahdollisimman hyvää jälkeä ja päihittää itseni kerta toisensa jälkeen. Ja jos "Luihuinen" meni täysin yli hilseen, niin ei hätää, tämä puoli minusta pysyy täysin pimennossa, ellet toki itse ilmaise kiinnostusta samaa kirjasarjaa kohtaan.
Rakastan Pirkan pikakahvia, haikailen edelleen jo poistuneen Fazerin keksisuklaan perään ja yllätän sinut takuuvarmasti taito- ja rullaluistelutaidoillani. Olen multitäskääjä ja kavereiden kesken "mestaritekijä", taloudessamme työkalupakki on vaaleanpunainen ja taskuparkkeeraukseni inssin vaimona on kuin ohjekirjasta. Keskustelen myös mielelläni kanssasi suoratoistopalveluiden sarjoista, just name it, Netflix, HBO, Viaplay? Päivän lopuksi rakastan kuitenkin eniten hiljaisuutta ja omaan sänkyyn kääriytymistä, nukkuminen on parasta maailmassa ja siitä on hyvä jatkaa levänneenä uuteen päivään (kofeiinin voimin).
Matkani valokuvaajaksi
Valokuvaaminen alkoi harrastuksena, ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani vuonna 2010 ja kuvasin pääsääntöisesti silloiseen lifestyleblogiini sisältöä. Pääsin tällöin kokeilemaan siipiäni myös yritysmaailmassa sisällöntuoton ja tuotekuvien suhteen vastatessani kokonaisvaltaisesti suomalaisen miesten muodin vaateliikeketjun kotisivuista ja verkkokaupasta.
Vuodet kuluivat, kokemusta karttui, editointitaidot kehittyivät ja kuvauskalusto parani. Vuonna 2019 uskalsin ensimmäisen kerran kokeilla valokuvaamista y-tunnuksen alla, enkä kadu hetkeäkään päätöstäni. Elin vuoden 2019 linssin läpi ja löysin kutsumukseni mm. häämaailman ja häämuodin parissa, puhumattakaan sisällöntuottamisesta ns. "Pinterest- ja blogityyliin" oman näkemykseni mukaan.
Vuosi 2019 toi paljon, kuvasin mm. hääpotrettaja, perhe-, kihlajais- ja odotusajan kuvauksia, some- ja kotisivusisältöä, sekä häämuotia yrityksille, toimin Suomen suurimmilla häämessuilla Love me do -häätapahtumassa tapahtuman virallisena valokuvaajana, sekä kuviani julkaistiin hääalan lehdissä ja mediassa.
Aloitin opiskelun Pekka Halosen akatemiassa valokuvauslinjalla, jotta saisin unelma-ammatistani kaiken mahdollisen irti, sekä saisin uusia näkökulmia työskentelyyni. Koulu sai minut tajuamaan sen, että on aika päästä irti "sekamelskasta" ja keskittyä 100% siihen, mihin suurinta paloa tunnen. Päätin keskittyä pääsääntöisesti häihin ja lopettelin hiljalleen muiden kuvausten tarjoamista, sekä laitoin "pakettiin" reilun 10 vuoden kauneusalan urani.
Tänä päivänä vuonna 2022 vaikutan valokuvaajana häiden ja häämuodin parissa tehden työtä mitä rakastan koko sydämestäni. Olen vihdoinkin siinä pisteessä, että uskallan varmuudella sanoa löytäneeni kaiken sen mitä olen koko aikuisikäni työurallani etsinyt.
Hääaiheisia faktoja
Saatuani vuonna 2011 vasempaan nimettömääni timantein kirjaillun valkokultaisen sormuksen, saavutin (selkeästi) samanlaisen euforian, mitä varmasti Frodokin koki ajoittain Valtasormuksen kanssa. Oma häätaipaleeni kestikin sitten useamman vuoden, olimme mieheni kanssa nuoria kihlautuessamme ja päädyimme aina siirtämään häitä budjettisyihin vedoten. Vaikka moni varmasti luulikin, että meillä on ikuisuuskihlat, niin lopulta pitkään suunniteltuja häitä tanssittiin vihdoin vuonna 2017 ja tuntuu, ettei näiden häiden tanssimista lopetettu koskaan saadessani työskennellä edelleen hääjuttujen ympäröimänä.
HÄÄAIHEISIA FAKTOJA:
• Olen tehnyt nuorempana hääpukumallin töitä suomen suurimmilla Love me do -häämessuilla muutamana vuonna. Olen ollut Love me do:ssa myös tapahtuman virallinen valokuvaaja, sekä kahdesti omalla ständillä.
• Olen ollut hääpodcastissa mukana yhden tuotantokauden verran.
• Olen joutunut Feissarimokiin vuonna 2017 omiin häihin liittyvän kysymyksen takia Facebookin hääryhmässä. FUN FACT: Feissarimokat editoi tekstejä, omasta jutustani oli poistettu yksi lause + hymiöt, mikä muutti koko tekstin sävyn.
• Ostin hääpukuni liian monta vuotta ennen häitämme ja päädyin lopulta vihaamaan koko pukua. FUN FACT: Tästä tehtiin Helsingin Sanomiin artikkelikin.
• Olen käynyt lähes kaikissa Helsingin keskustan hotelleissa. Olen ollut mukana niin monessa eri hääpäivässä joko kuvaajan roolissa (tai aiemmin kauneusalalla meikkaajana/kampaajana), joten olen päässyt nauttimaan tunnelmallisista hääaamuista upeissa huoneissa.
• Olen tehnyt mainosvideon hääpukuliikkeelle, jota on katsottu yli 20 000 kertaa Youtubessa.
• Olen ottanut yhdet kihlakuvat Voldemortiksi pukeutuneena.
• Omistan lähes 20 kpl hääpukuja - puvut ovat kuvausreksiviittaa ja vanhin hääpuku on vuodelta 1940.
• Osaan yllättävän paljon erilaisia etikettisääntöjä häihin liittyen. Osaan olla myös yllättävän paljon eri mieltä monien "perinteiden" kanssa häärintamalla ja olen aina niin iloinen, kun joku keksii häissään jotain virkistävää ja uutta!